Ryhdy kummiksi
Ryhtymällä kummiksi voit tukea lapsen elämää orpokodilla kuukausilahjoitusten avulla. Voit valita lapsen, jonka jälkeen lähetämme sinulle lapsen tiedot ja valokuvan kummikirjeitse. Kummin tärkeä tehtävä on muistaa lasta rukouksin. Jos haluat ryhtyä kummiksi, ota yhteyttä kummivastaavaan: pesonensanna8(at)gmail.com.
(Lasten iät kesäkuulta 2024)
Hatchalu 2 v. Tämä poika oli heitetty noin 1 kk ikäisenä muovipussissa ojaan, josta hänet löydettiin. Poliisi otti yhteyttä Bethel-kodille, johon poika muutti asumaan. Hatchalulla oli hengitysongelmia, joten hänelle tehtiin paljon tutkimuksia ja häntä hoidettiin sairaalassa. Nyt poika kasvaa ja kehittyy hyvin ja on toimelias, kiltti pieni miehen alku.
Biliam 16 v. Biniam tuli orpokodille COVID-19-pandemian aikaan. Hän oli tullessaan hyvin sairas, aliravittu, pieni ja laiha. Hänen vanhempansa ovat kuolleet. Äiti kuoli Biniamin ollessa hyvin pieni ja isä kuoli hänen ollessa 8-vuotias. Isän kuoleman jälkeen hänellä ei ollut ketään sukulaista joka huolehtisi hänestä, joten hän joutui kadulle. Hän oli 12-vuotias, kun pääsi muuttamaan Bethel-kodille. Hän kärsi vuosia kadulla. Nyt hän opiskelee ja tekee Bethel-kodilla töitä. Hänen haaveena on auttaa muita isona ja opiskella jopa lääkäriksi. Hänellä on yksi sisko. Biniam on päässyt harrastamaan orpokodilla asuessaan taekwondoa.
Ashenafi 15 v. Ashenafi joutui kadulle, kun hänen isänsä meni uusiin naimisiin. Hänen äidillä ei ollut varaa elättää lasta, ja isän uusi vaimo ei halunnut häntä asumaan heidän kanssaan. Ashenafi oli tuolloin 7-vuotias. Hän joutui kärsimään ja asumaan yli neljä vuotta kadulla, kunnes 12-vuotiaana hän pääsi Bethel-kodille. Ashenafi rakastaa äitiään ja pyytää aina myös äidille uusia vaatteita, kun menemme viemään avustuksia orpokodille. Ashenafi on todella ahkera, auttavainen ja huomaavainen poika. Bethel-kodilla hän on päässyt aloittamaan koulunkäynnin, johon aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta. Nyt hän on 4. luokalla. Hänen nimensä tarkoittaa voittajaa.
Finish 2 v 2 kk. Finish oli pieni vauva, kun hänen äitinsä meni kauppaan ja pyysi ohikulkijaa pitelemään vauvaa hetken aikaa. Hänen äitinsä ei syystä tai toisesta koskaan hakenut vauvaa takaisin, joten Finish tuotiin orpokodille. Finish on luonteeltaan arka ja ujo. Häneltä vie aikaa ennen kuin hän uskaltaa tulla kontaktiin uusien ihmisten kanssa.
Calla 13 v. Calla oli orpokodille tullessaan puolta pienempi kuin nyt. Hän oli rikottu ja laiha poika. Hän on ollut Bethel-kodilla sen perustamisesta (2019) saakka. Hän joutui kadulle veljensä kanssa. Hän kertoo, että elämä kadulla oli kovaa. He söivät ruoantähteitä roskiksista, mistä myös koirat söivät. Kadulla hän sairastui tuberkuloosiin, ja hän olisi kuollut, ellei olisi päässyt Bethel-kodille asumaan. Hän oli tuolloin todella huonossa kunnossa, ja hänen hoitoonsa käytettiin paljon rahaa. Nyt hän on terve ja käy koulua sekä työskentelee ahkerasti Bethel-kodilla. Hänellä on unelma opiskella ja auttaa, kuten heitä on autettu. Hän kertoo myös, että ero kadulla asumiseen ja orpokodin välillä on se, että kadulla oppii varastamaan ja tekemään muita huonoja valintoja, mutta orpokodilla oppii miten opiskellaan ja tehdään töitä.
Figadee 14 v. Figadee tuli Bethel-kodille 11-vuotiaana. Hänellä oli vastuuttomat vanhemmat, jotka ajoivat pojan kadulle. Syyskuussa 2024 hän siirtyy koulussa 5. luokalle. Bethel-kodille muutettuaan hän on saanut aloittaa koulunkäynnin, ja on oppinut myös elämään ja työntekoon liittyviä taitoja.
Chaltu 15 v. Chaltu oli 12-vuotias, kun hänet pelastettiin kadulta Bethel-kodille. Hänen isänsä ei pystynyt elättämään perhettään alkoholiriippuvuuden vuoksi. Chaltu on iloinen ja ahkera tyttö, joka on päässyt opiskelemaan Bethel-kodilla asuessaan. Hän menee syksyllä 2024 7. luokalle. Bethel-kodilla hän hoitaa pieniä lapsia, ja auttaa keittiössä sekä pyykin pesussa. Öisin hän tekee läksyjä.
Ambo 3 v 5 kk. Ambolla on kaksoissisko Salam. Heidän äitinsä hylkäsi heidät kolmen kuukauden ikäisinä kadulle. Lapsille yritettiin etsiä aluksi perhettä, mutta kaksosille perheen löytäminen on entistäkin vaikeampaa köyhissä oloissa. Ambo on määrätietoinen ja hieman siskoaan ujompi. Ambo tarkoittaa armoa.
Barkil 14 v. Barkil on aloittanut koulun ja Taekwondon harrastamisen Bethel-orpokodilla. Taekwondossa hän on osoittautunut erittäin lahjakkaaksi. Hän saavutti nopeasti punaisen vyön (liki jo musta vyö), ja hän on voittanut lajissa jo kultaa ja pronssimitalin. Kadulla Barkil poltti tupakkaa ja haisteli bensaa. Nyt hän on vapaa kaikista päihteistä. Barkililla on haaveenaan perusta taekwondo-koulu. Bethel-kodilla lasten yksilölliset lahjakkuudet huomioidaan ja tuetaan haaveiden toteutumisessa. Hän on todella ketterä ja urheilullinen, seurallinen ja mukava poika, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan.
Salam 3 v 5 kk. Salamilla on kaksoissisko Ambo. Tyttöjen äiti hylkäsi heidät kadulle tyttöjen ollessa kolmen kuukauden ikäisiä. Tytöille yritettiin aluksi löytää perhettä, mutta kaksosille perheen löytäminen on erittäin vaikea köyhissä oloissa. Salam on rohkea ja määrätietoinen tyttö. Luonnettakin häneltä löytyy. Salam tarkoittaa rauhaa.
Misganaa 14 v. Misganaa on asunut Bethel-kodilla keväästä 2024 alkaen. Kadulla hän ehti asua vuosia. Misganaa kertoo, että kadulla heillä oli kylmä yö aikaan, mutta orpokodilla ei ole kylmä, koska heillä on peitto ja patja. Ja toisen asian hän kertoo, että kadulla he olivat koko ajan nälissään, mutta täällä he saavat syödä vatsansa täyteen. Misganaa pääsi aloittamaan koulun 13-vuotiaana Bethel-kodille muutettuaan. Aiemmin opiskelu ei ole ollut mahdollista. Bethel-kodilla hänelle opetetaan myös arjentaitoja, ja pojat tekevätkin paljon töitä orpokodilla asuessaan.
Sasu 14 v. Sasu on orpokodin ensimmäisiä poikia. Sasu asuu Bethel-kodilla navetassa yhdessä kahden muun lehmien hoitajan kanssa. Sasu käy koulua ja oppii vapaa-ajalla lehmien hoitoa. Sasu on todella ahkera poika, ehkä aavistuksen ujo. Sasu toimii esimerkkinä monille uusille pojille siinä, miten elämä on muuttunut Bethel-kodille muutettua.
Tamasgen 15 v. Tamasgen on Bethel-kodin ensimmäisiä lapsia. Hänen elämänsä on muuttunut täysin Bethel-kodille pääsyn myötä. Tamasgen on aloittanut koulun, ja oli viime lukuvuonna ikäryhmänsä paras oppilas. Tamasgen haaveilee hyvästä ammatista ja että voisi aikuisena auttaa muita katulapsia. Tamasgen on kaikinpuolin ahkera ja huomaavainen poika. Kadulla Tamasgen joutui asumaan noin kolme vuotta. Hän joutui kadulle, kun hänen vanhempansa erosivat ja uusi äitipuoli ei sietänyt Tamasgea, ja oli kaikin puolin hänelle ilkeä. Isää hän tapaa silloin tällöin. Tamasgen on luonteeltaan todella kiltti ja toimii monille uusille lapsille esimerkkinä.
Mooses 2 kk. Mooses löytyi vastasyntyneenä paperipussista kolmipyörätaksin kyydistä. Hänet tuotiin Bethel-kodille, jossa hän saa hyvää hoitoa. Mooses on todella kiltti ja helppohoitoinen vauva. Hän syö, seurustelee ja nukkuu, eikä juurikaan itke koskaan. Mooses kasvaa ja kehittyy hyvin.
Bilisuma 1 v 5 kk. Bilisuma löytyi vauvana Bethel-kodin portin eteen jätettynä yhdessä toisen vauvan kanssa. Bethel-kodilla ei tuolloin ollut tilaa kuin yhdelle lapselle, mutta onneksi toiselle lapselle löydettiin paikka perheestä ja Bilisuma sai jäädä asumaan Bethel-kodille. Bilisuman motorinen kehitys on ollut hidasta. Hän on arka ja tarvitsee rohkaisua ja neuvoja, jotta uskaltaa lähteä tutustumaan maailmaan. Hän on äärimmäisen suloinen ja kiltti poika.
Abraham 15 v. Abraham joutui kadulle vanhempiensa eron myötä. Abraham oli tuolloin 9-vuotias. Kadulla Abraham asui noin kolme vuotta.
Sisay 14 v. Sisay tuli Bethel-kodille alkuvuodesta 2024. Hän joutui kadulle yhdeksän vuotiaana. Hänellä ei ole äitiä eikä isää. Bethel-kodilla hän pääsee aloittamaan koulunkäynnin syksyllä 2024. Nyt hän on päässyt oppimaan työntekoa ja muita tärkeitä elämän taitoja. Hän on luonteeltaan rohkea ja huumorintajuinen poika.
Markus 1 v 10 kk. Markus löydettiin noin yhden viikon ikäisenä kadulta. Markus oli todella alipainoinen ja huonokuntoinen vauva. Markus oli pitkään sairaalahoidossa, ja hän oli kaksi kertaa vaarassa kuolla. Ihmeen kaupalla Markus jäi henkiin. Hän painoi tuolloin vain kaksi kiloa. Markus on toimelias ja hyvin kehittynyt pieni mies.
Abdii 16 v. Abdii tulee kaupungissa nimeltä Gedo. Hänen vanhempansa olivat todella köyhiä ja myöhemmin he erosivat. Abdi joutui isoäidin luo asumaan, koska äidillä ei ollut varaa elättää lasta. Pian isoäiti kuitenkin sairastui ja Abdi lähti Ambon kaupunkiin. Ambossa Abdii tapasi henkilön, joka lupasi auttaa hänet kouluun, mutta henkilö muuttikin mielensä. Abdi joutui kadulle asumaan. Kadulla hän joutui asumaan useamman vuoden. Bethel-kodille Abdii tuli alkuvuodesta 2024. Hän pääsee aloittamaan syksyllä 5. luokan. Abdi kertoo, että elämä kadulla oli tuskallista. Ei ollut ketään, joka huolehtisi sinusta ja ihmiset nimittivät katulapseksi.
Riitta 2 v 6 kk. Riitta tuotiin vastasyntyneenä orpokodin oven taakse. Hänet on nimetty orpokodin perustajan Riitta Voutilaisen mukaan. Riitan lempinimi on Kiiu. Riitta on toimelias ja herttainen pieni tyttö.
Ambo 16 v. Ambo on syntynyt Ambossa. Hänen äitinsä on alkoholisti, eikä ole voinut huolehtia tytöstä. Hänen äitinsä asuu milloin missäkin. Isäänsä Ambo ei ole tavannut koskaan. Ambo on asunut isoäidin kanssa, mutta isoäiti kuoli Ambon ollessa noin 10-vuotias. Tuolloin Ambo joutui kadulle. Kadulla hän asui noin 2,5 vuotta. Tytöille kadulla asuminen on todella paha paikka, koska he tulevat helposti raiskatuksi. Bethel-kodille päästyään Ambo ei ollut käynyt päivääkään koulua. Koulussa hän on osoittautunut todella lahjakkaaksi, ja hän on jo 4. luokalla. Opettajat ovat huomanneet hänen lahjakkuutensa, ja ovat antaneet hänelle tehtäviä ylemmiltä luokilta. Hän on tehnyt aina paljon tehtäviä 2-3 kk aikana, ja sitten hänet on siirretty aina ylemmälle luokalle. Bethel-kodilla Ambo asuu yhdessä pienten lasten kanssa ja auttaa heidän hoidossaan. Ambo auttaa myös pyykinpesussa ja ruoanlaitossa. Ambo alkoi harrastamaan taekwondoa, koska kadulla häntä kohdeltiin huonosti. Hän haluaisi isona taekwondo-ohjaajaksi. Kadulla Ambo viilteli itseään. Hänen käteensä on tatuoitu isoäidin nimi.