Matkakertomuksia

Rakasta lähimmäistäsi teoin

Viime matkastani Etiopian Amboon on kulunut jo muutama kuukausi. Mutta muistelen sitä tässä hieman ennen uutta matkaa, jota olemme jo alkaneet rukoilla ystävien kanssa. On tärkeää aloittaa matkan suunnittelu rukouksin, jolloin kaikki esteet väistyy ja Jeshua itse saa johdattaa ja varjella matkan alusta loppuun saakka. Olemme eläneet jo kaksi vuotta Covid-19 pandemian aikaa, jolloin matkustaminen ei ole ollut helppoa monien rajoitteiden ollessa voimassa maailmanlaajuisesti. Tämä pandemian mahdollisesti aiheuttama sairastumisen pelko oli se ensimmäinen "vuori" joka minun tuli voittaa rukouksessa, jotta uskalsin lähteä matkalle. Ja kun siitä vuoresta pääsin, tuli viisumiongelmat. Kuitenkin koko ajan sydämessäni tiesin, että minun tuli matkustaa orpolasten luo, katsomaan heitä ja viemään tärkeitä tavaroita, joita siellä odotettiin.

Lopulta kaikki lähtöön liittyvät asiat oli kunnossa lokakuussa v. 2021. Addis Abeban kentällä tunsin sen tutun tuoksun ja katselin ihmisten hyörinää heidän etsiessään laukkujaan. Olin saapunut perille. Veljemme Eyu Kebede oli minua vastassa ja näin pääsimme jatkamaan matkaa heti rahanvaihdon jälkeen kohti Amboa, jonne saavuimme myöhään iltapäivällä. Ambossa jonka nimi tarkoittaa armoa, koin olevani kotona. Hotellissa tutut työntekijät ja johtaja tervehtivät jälleennäkemisen ilolla. Etiopialaiset ovat ystävällisiä ja haluavat kohdata ihmisiä läheisesti. 

Vähän minua jännitti saapuessamme Bethel-kodille, jossa lapset jo odottivat malttamattomina. Heitä oli noin 25 ja minun silmissäni he kaikki näyttivät saman näköisille. Näitä lapsia en ollut tavannut aikaisemmin, en myöskään nähnyt Bethel-kotia. Joten oli ilo nähdä lapset ja kuulla miten he ovat päässeet normaaliin elämään kiinni kadulla elettyjen vuosien jälkeen. Koulupukuihin puettuina he lähtivät aamulla kouluun, joka oli mitä alkeellisin varustuksiltaan. 

Vierailimme siellä eräänä päivänä. Luokissa oli maalattia, jolla suurin osa 75 lapsesta istui, koska tuoleja ja pöytiä ei riittänyt kaikille. Kirjoja ja muuta opetusmateriaalia ei ollut kaikille lapsille. Vihkoihin kirjoitetaan tärkeimmät asiat muistiin, josta niitä sitten kotona opiskellaan. Heille koulun käynti on kuitenkin luksusta, koska kaikki lapset eivät pääse kouluun köyhyydestä johtuen. Ne jotka voivat käydä koulua, iloitsevat siitä. Koululaiset olivat ihmeissään nähdessään ensimmäisen kerran valkoihoisen ihmisen. Monet heistä halusivat ottaa kädestä kiinni ja tulla aivan lähelle. Hymyilivät sievästi ja seurasivat minua. Lyhyen kouluvierailun päätyttyä he lopulta juoksivat auton perässä iloisena meidän kohtaamisesta. Hetkemme jäi heille varmasti mieleen erityisenä kohtaamisena. Eihän sitä tapahdu usein näiden lasten elämässä.

Autettavien lasten kanssa jatkoimme tutustumista toisiimme maa-alueella työn lomassa. Lapset olivat tosi ahkeria kantamaan puunrankoja kasaan ja kastelemaan kasveja, kunnes saatiin ostettua vesipumppu jolloin työ helpottui sen ansiosta. Välillä pojat esittelivät minulle erilaisia taitoja rekkitangolla ja hypäten voltteja ilmassa. Ei tarvittu kovin ihmeellisiä urheiluvälineitä näiden suorittamiseen. Heidän elämässään ei myöskään kännykät ja muut viestimet näyttele minkäänlaista sijaa. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta jollakin tavalla me ymmärsimme toisiamme oikein hyvin. He alkoivat kutsua minua äidiksi. Nautin viettämästäni ajasta heidän kanssaan. Ja he palvelivat minua kaikella mahdollisella tavalla. Kantoivat reppuani, taluttivat molemmista käsistä vaikea kulkuisia polkuja ja kysyivät, "onko nälkä" näyttäen käsimerkein. 

Mietin itsekseni, onko nämä lapset todella asuneet kadulla, polttaneet tupakkaa, haistelleet liimaa, nukkuneet sillan alla, varastaneet ruokaa ja vaatteita? Tällaisen elämän jälkeen he eivät näyttäneet olevan masentuneita eikä voivan psyykkisesti huonosti, vaan paremminkin tosi iloisia ja elämäänsä tyytyväisiä. Mistä tämä johtuu? Sitä mietin edelleen. 

Näiden lasten uudesta elämän suunnasta kiitos kuuluu Eyulle ja Taivaan Isälle, joka rakastaa heitä ja on mahdollistanut heille tämän kaiken. Ambon kaupungissa on noususuhdanne. Uusia investointeja ja rakennuskohteita on nyt enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Uusi yliopistokampus on rakenteilla, samoin suuri kongressihotelli, linja-autoasema, kaupungintalo ja kerrostaloja. Ihmisille löytyy työtä, joten heidän elämän tilanteensa kohenee pikkuhiljaa. Päivät kuluivat nopeasti ja jäähyväisten aika tuli vääjäämättä. Olin oppinut erottamaan heidät toisistaan, jopa joidenkin nimet tiesin. Olimme tulleet läheisiksi toistemme kanssa. 

Yhdessä vietetyt päivät antoivat meille toivoa siitä, että hyvin käy sen joka turvaa Herraan kaikilla teillään kuten Ps. 84:12 lukee: "Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun turvaan." Viimeisenä iltana jaoimme paljon halauksia ja toivotuksia puolin ja toisin. Ja lupasin heille tulla takaisin ja tuoda mukanani muitakin ystäviä. Ikävä alkoi jo kolkutella meidän kaikkien sydämissä. Matkapäiväkirjaani olen kirjoittanut viimeisenä päivänä näin: Ihmisarvo on Jumalan silmissä kallein arvo. Hän loi ihmiset, antoi meille elämän hengen. Meidän tehtävämme on auttaa heikompiosaisia käytännön teoin, eikä vain elää itseämme varten. Mark. 12:31 "Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi."

Matkasta palasin kiitollisin mielin ilman minkäänlaisia ongelmia matkan aikana.

Riitta Voutilainen

Bethel Apu

Hänen kättensä teot ovat totuus ja oikeus

Markus Nurmesniemi, maaliskuu 2020

Laskeudumme pitkältä lennolta alas Herran työhön. Kuukasien odotus on päättynyt. Täällä taas. Etiopian tutut, rakkaat maisemat ja kukkulat aukeavat jälleen edessä. Mukana kasa matkalaukkuja. Matkalaukkuja, jotka ovat täynnä hymyä, elämää, rakkautta ja rukousta. Ne ovat kulkeneet matkassamme puettuna pienten kenkien, vaatteiden, lelujen, heijastimien, tavaroiden ja muiden avustusten muotoon.

Veljemme Eyu on tehnyt väsymättömästi työtä seurakunnan eteen. Hän on itseään säästelemättä hoitanut seurakuntakiinteistöä, pystyttänyt Bethel-kahvilan uusiin tiloihin, auttanut ja paimentanut nuoria, huolehtinut yksinhuoltajaperheistä ja toiminut logistisena rattaana kahvilalle ja seurakunnalle. Hän ei suo lepoa itselleen, mutta Jumala on hänen kanssaan. Kaikkivaltias Isämme vahvistaa häntä. Yhdessä saamme kulkea Hänen edeltä valmistamissaan teoissa tälläkin kertaa.

Jokin ilmapiirissä on muuttunut. Jotain on auennut. Henki kulkee leveämmällä rintamalla. Työntää työhön, nostaa kutsun, johon ilolla vastaamme. Lähdemme kadulle. Kuljemme rukoillen, ja pyydämme ohjausta Isältä. Miehet, naiset, lapset haluavat kohdata ja tulla kohdatuiksi. Saamme rukoilla, julistaa, ja iloita yhdessä heidän kanssaan. Saamme rukoilla pelastusrukouksia, kulkea rinnalla palan matkaa ja rohkaista Jeesuksen, Jeshuan nimessä. Saamme rukoilla pimeyden tekoja vastaan, ja ylistää Jeshuaa Hänen ristin voittotyöstään, saamme ylistää Hänen Kuninkuuttaan.

Kuljemme kadulla joka päivä. Siitä tulee elämänrytmimme jota elämme ja hengitämme. Jokainen päivä alkaa katumissiolla. Saamme kulkea myös seurakunnan lasten ja perheiden rinnalla, ja elää heidän iloaan, kun he vastaanottavat suomalaisten keräämät lahjat. Se on iloa ja rakkautta, joka tekee pieneksi ja nöyräksi Herran edessä. Se murtaa piilotetuimmatkin muurit sydänten sopukoista. 

Miten pienestä ihminen voikaan saada niin valtavaa rohkaisua. Miten vähästä ihminen voikaan iloita koko olemuksellaan. Ja miten kiitollinen avunsaaja kykenee olemaankaan avun antajalleen. Terveiset, kiitokset ja rukoukset satelevat kaikille suomalaisille lahjoittajille ja rukoilijoille. Ja me saamme olla tämän kaiken välittäjinä. Saamme myös saarnata, julistaa ja rukoilla kutsuttuina palvelijoina seurakunnassa.

Kohtaamme myös väkevän ylistys- ja rukousryhmän, joka on ympäri maailmaa asuvista rukoilijoista koottu joukko. He asettuvat samaan majapaikkaan kanssamme. Saamme ylistää ja rukoilla heidän kanssa. Jumala johtaa ihaniin kohtaamisiin. He kutsuvat meidät mukaansa stadionille, jossa heillä on nelipäiväinen konferenssi. Jalkaudumme yleisöön ja rukoilemme ihmisten puolesta. Konferenssin päätteeksi annettujen todistusten määrä huimaa päätä: 200 ihmistä antoi elämänsä Jeesukselle. Parantumisia, siteistä vapautumisia. Valtavaa iloa ja rakkautta. Yhteyttä, jonka vain Israelin Pyhä Jumala voi luoda. Amboa kohdannut Jumalan siunaus pisaroi myös fyysisenä sateena. Alueella ei ole satanut kuukausiin ennen näitä päiviä.

Viimeistä edellisenä päivänä vietämme aikaa perheiden parissa. Rukoillen, ylistäen, ystävyyttä ja apua jakaen. Kun kaikki matkan suunnitellut tehtävät ovat saatu Herran armosta maaliinsa, suuntaamme ilta-auringon hämyssä kohti majapaikkaamme. Ajamme Ambon pääkatua, jota paikalliset kutsuvat nimellä Yksi tie, yksi sydän.

Sitten tapahtuu jotain unohtumatonta. Vastaamme vyöryy iloitseva väkijoukko. He laulavat ja huutavat yhteen ääneen "Evankeliumi on kaikki! Jeesus on kaikki!" He ovat vallanneet koko kadun. Autot hidastavat, pysähtyvät, lipuvat väkijoukon mukana. Me ajamme väkijoukkoa vastaan.

Ensin kymmeniä, sitten satoja vastaantulijoita. Koko tien leveydeltä. Avaamme auton ikkunat ja lyömme kättä vastaantulijoiden kanssa. Matelemme autolla vastavirtaan väkijoukossa. Tien ja sydämet täyttää yhteinen ilo, yhteinen sydän, yhteinen rakkaus. Vastaantulijoita on lopulta pitkälle yli tuhat.

Yksi tie, yksi sydän. Tätä se on.

Niin paljon saimme kokea. Niin paljon saimme tehdä. Ja niin lyhyessä ajassa. Tämä on Jumalan työtä. Kaikki kunnia Hänelle. Hän tekee työn. Kaikki kiitos, kaikki kunnia, kaikki ylistys Isälle Kaikkivaltiaalle Jeesuksen Kristuksen, Jeshuan Messiaan nimessä. Aamen.

Markus Nurmesniemi

Bethel Apu ry

(Etiopia, Addis Abeba & Ambo, helmi-maaliskuu 2020)

Keskellä herätystä

Jasmina Nurmesniemi 11.3.2020

Ambo − yksi tie, yksi sydän. Täällä ollaan. Katson kauniisti kohoavia maisemia auton ikkunasta ajellessamme pitkin kuoppaisia teitä  Ambon kaupunkia kohti. Koen suurta kiitollisuutta saadessani olla pieni osa tätä suurta kokonaiskuvaa. 

Ambossa saan olla paikalla, johon Jumala on antanut sydämeeni rakkauden ja kaipauksen jo vuosia sitten. Kaipaus Afrikan vähäosaisten auttamiseen johdattui Bethel Avun työksi. Työn kautta saan olla antamassa ja vastaanottamassa rakkautta näiden ihmisten keskuudessa sekä kokemassa todellisuutta, jota Suomessa elävän on vaikea ymmärtää. Todellisuutta, joka on elämää keskellä köyhyyttä, kodittomuutta, kerjäämistä. Se on koteja kaatopaikan keskellä ja pieniä jalkoja taapertamassa rikkinäisin kengin. Lasten ojennetut kädet pyytävät ruokaa ja rahaa.
Mutta kaiken tämän keskellä hymyt loistivat ihmisten kasvoilla ja he ovat sydämet avoinna toivottamassa meidät tervetulleeksi.

Rukoillessani ennen matkaa koin, kuinka Jeesus seisoo keskellä Amboa vetäen kaikkia Hänen puoleensa. Näin Pyhän Hengen virran käyvän ihmisten ylitse. Rukouksessa näin korjattavaa satoa ja kypsyneitä viljapeltoja. Jumala on puhunut meille Ambossa tapahtuvasta herätyksestä, ja matkan aikana saimme nähdä omin silmin sen tapahtuvan. Saimme nähdä ja kokea, kuinka Herra kosketti tuota kaupunkia ja totisesti Hän itse vieraili näiden ihmisten keskuudessa. Hän johdatti uskovia eri maista kokoontumaan yhteen, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Noiden päivien aikana arviolta 500 tuli Jeesuksen nimessä parannetuksi sairauksistaan. Ambon kadut täyttyivät ihmisistä, jotka juoksivat ja huusivat evankeliumin olevan kaikki, ja he korottivat Jeesuksen Kristuksen nimeä. Se oli valtavaa ja ikimuistoista, ennennäkemätöntä!

Sydän on täynnä iloa, kiitollisuutta ja ylistystä. Kuinka voimme tarpeeksi kiittää Jeesusta siitä, mitä Hän on Ambossa tehnyt ja kuinka Bethel Avun työ on saanut olla suurena tukena orpojen ja  perheiden elämässä.

Ambon asukkaiden olemuksesta huokuu ystävällisyys, välittömyys ja sydämestä kumpuava ilo, vaikka olosuhteet ovat vaatimattomat. He ovat riisuttuja kaikesta ulkoisesta, mutta uskon kautta he saavat olla rikkaita. Lasten pieniä rakastavia käsiä, katseita ja hymyjä, ne sulattavat ja siihen ilmapiiriin voisi jäädä ilman aikaa vain kokemaan sitä kaikkea. Sille ei löydy sanoja. 

Pieni tyttö likaisessa prinsessamekossaan hyppää kaulaani tarttuen kiinni tiukemmin kuin kukaan lapsi aiemmin. Hän antaa suukon poskelleni. Kädestäni pitää kiinni toinen tyttö kuiskien "I love you, I love you". 

Jaamme seurakunnassa perheille ja lapsille kaiken sen tarvikkeen, jota olemme kahden hengen voimin saaneet perille vietyä. Pyrimme huolehtimaan, että kaikki saavat jotakin. Jokainen vaate, jokainen kenkäpari, lelu, heijastin ja tukkapompula ovat heille aarre. Pienten poikien silmät loistavat onnea, kun he saavat pikkuautot käsiinsä ryhtyen leikkiin seurakunnan lattialle. Jaamme lapsille piirustukset, jotka syyrialaiset ja suomalaiset lapset ovat heille piirtäneet järjestämässämme tilaisuudessa ennen matkaa . Nekin ovat aarre. Viimeisenä päivänä järjestämme heille juhlan seurakuntatilaisuuden yhteyteen.

Perheiden ja lasten siunaamisen ja auttamisen lisäksi saimme palvella seurakunnassa ja kaduilla kohdatessamme ihmisiä. Kohtaamiset tuntuivat ennaltavalmistetuilta, kun tulkkikin ilmaantui aina paikalle kuin tyhjästä. Ihana tarina uskoon tulosta oli, kun nuori laulaja ilmoitti bändilleen, ettei enää tule harjoituksiin vaan harkitsee jatkossa Gospel-musiikin laulamista.

Eyu on omistanut koko elämänsä näiden lasten ja perheiden auttamiseen. Hän antaa kaiken aikansa heille, jotka apua tarvitsevat. Eyu on täynnä ideoita ja ajatuksia, keksien uusia ratkaisuja heidän jokapäiväisen elämänsä helpottamiseksi. Bethel Avun kautta Eyulla on mahdollisuus tehdä valtavan tärkeää työtä, johon hänellä on kutsumus.

"Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas ja kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa ja te tulitte minun luokseni." (Matt. 25:35-36)

Lopuksi haluan jakaa todistuksen perheen kohtaamisesta, joka on esimerkkinä siitä, kuinka Herra on täsmällinen lähettäessään meitä palvelemaan toisiamme. Kuinka saamme olla Hänen käsinään ja jalkoinaan, kun olemme herkkiä kuuntelemaan Hengessä, minne Herra meidät haluaa johdattaa.

"Herra puhui meille, kuinka meidän täytyy mennä vierailemaan kurjan näköisessä talossa lähellä hotelliamme. Taloksi kutsuttakoon rakennusta, jossa perhe, eli vanhemmat ja kaksi lasta asuvat kaatopaikkaa muistuttavan ympäristön keskellä. Kävellessämme heidän pihaansa jouduimme varomaan askeleitamme. Saimme siunata perhettä. Kokoonnuimme pihalle rukoilemaan vanhempien ja lasten kanssa. Hetki oli hyvin kaunis, kun rukoilimme ringissä perheen kanssa pitäen toisiamme käsistä kiinni. Pyhän Hengen läsnäolo oli hoitavaa ja vapauttavaa. Seuraavana päivänä perheen isä tuli luoksemme iloiten kertomaan, kuinka hän oli ollut masentunut ja ahdistunut monta kuukautta ja oli itkien rukoillut Herraa apuun. Hän kertoi kokeneensa meidän tullessamme vierailulle, kuin Jeesus olisi tullut vierailemaan heille. Kaikki se ahdistus suruineen katosi sen myötä. Hän oli täynnä kiitollisuutta ja me saimme olla myös valtavan kiitollisia siitä, että Herra lähetti meidät perheen luokse juuri oikealla hetkellä tuomaan avun. "

YKSI TIE, YKSI SYDÄN

Markus Nurmesniemi 30.9.2019

Niin helposti se nykypäivänä käy. Astut koneeseen, otat torkut, ja heräät toisen mantereen puolella. Astut alas koneesta ja huomaat olevasi Afrikassa. Etiopiassa. Vastahan lähdin Hämeestä!

Ihmispaljous, ruuhkat, lika, peltihökkelit ja köyhyys. Se oli se mihin olin varautunut. Ja olemaan Kaikkivaltiaan Isämme sylin välikappaleena. Mutta vaikka miten valmistaudut tehtävääsi, ajaa todellisuus tullessaan mielikuvat tieltään. Ambon alueella sen näkee. On ihmisiä, joilla on jotain, mutta paljon on ihmisiä, joilla ei ole mitään. On leskiä, joilla on lapsia elätettävänään. On usean lapsen äitejä, joilta mies on karannut omille teilleen. Sairaita äitejä, joilla ei ole työtä, ei ruokaa eikä vaatteita lapsilleen. He omistavat vain hätää ja surua. Kuolema kurkkii olan takaa. On kadulle hylättyjä lapsia, jotka ovat oppineet omat keinonsa selviytyä hengissä päivästä toiseen. Vailla toivoa tulevaisuudesta, isästä, äidistä, kodista. Koulusta, säännöllisestä ruoasta, vaatteista. Katosta pään päällä. Mutta Jeshua näkee kaiken.

Kaukana pienessä pohjoisessa maassa Herra herättää sydämen, herättää kaksi. Herättää kolmannen, herättää useamman. Pian pieni retkikunta Suomesta matkaa Etiopiaan mukanaan rakkautta, kenkiä, vaatteita. Koulutarvikkeita, rahaa, ideoita. Heidät saatetaan rukouksin matkaan, jonka jokainen Suomeen jäävä esirukoilija kokee jokaisella solullaan. Isän tahto ja suunnitelma toteutuu.

Lapset tulevat. Silmät loistavat iloa. Koko heidän olemuksensa hymyilee. Mikä ilo antaa Isän halaus, lämmin katse! Viipyä siinä. Antaa rakkautta ja läsnäoloa sellaiselle, jolta sellaisen kokeminen on jäänyt vähälle. Mikä ilo ja rauha saada olla Jumalan välikappaleena.

"Ottakaa minun ikeeni päälle ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt."(Matt. 11: 29-30)

Näillä ihmisillä ei ole mitään. 320 Birriä on noin 10 euroa, mutta heille se voi merkitä viikkojen elämää. Ruokaa, hengähdystaukoa huolista. Mikä valtava ilo ymmärtää, että me voimme oikeasti auttaa. "Niillä vähillä, mitä meillä on". Oikeasti auttaa.

Mikä ilo antaa ja nähdä välittömät tulokset. Kuinka ilo ja toivo syttyy taas sydämeen, kuinka koko olemus laulaa kiitosta: Jumala on sittenkin olemassa, Hän kuulee minut! Lähimmäisen rakkaus, se on samalla kohtaamista maailmankaikkeuden Luojan kanssa.

"Jeesus vastasi hänelle: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi." Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän kaltainen on : "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Näihin kahteen sisältyvät laki ja profeetat." (Matt. 22:37-40)

Me astumme mutaisille takapihoille. Likaisiin, pimeisiin majoihin, joissa on patja, ehkä kaksi, lattialla. Nämä ihmiset eivät valita. Heidän sydämensä itkee hiljaa, mutta he eivät valita. Jeshua tuo valon, tulevaisuuden toivon, rakkauden. Me olemme vain välikappaleita, mutta me olemme kiitollisia välikappaleita. Äidin silmiin syttyy jälleen ilo, hymy. Hän kohtaa Jumalansa, ottaa vastaan Jeshuan Herrakseen ja Vapahtajakseen. Isän rakkaus saa vallata kodin. Lapsen koulunkäynti kustannetaan. Toinen äiti saa mahdollisuuden työhön. Joukko katupoikia saa majoituksen ja pientä työtä, jolla päästä elatuksen syrjään kiinni. On taas tulevaisuuden toivo. Meille se ei maksa mitään. Pari hassua kymppiä. Heille se on elämäksi.

Jumala valmistaa maaperää Ambossa. Alue on juuri saanut uuden päällystyksen päätielle. Paikalliset kutsuvat tietä nimellä "Yksi tie, yksi sydän". Jumala raivaa maaperää, tien Elävän veden virroille tulla. Me koemme näiden rakkaiden ihmisten kanssa yhteyttä, jota ei voi sanoin kuvailla. Se on yhteyttä joka parantaa haavoja ja sydämiä. Puolin ja toisin. Se on yhteyttä, joka tuo Jumalan rakkauden lähes käsin kosketeltavaksi. Se on palanen Jumalan Kuningaskuntaa maan päällä. Hän tekee työn, Hän johdattaa ja Hän rakentaa. Hänen armostaan saamme vajaassa kahdessa viikossa aikaan enemmän kuin puolessa vuodessa, jos tekisimme tätä omassa lihassamme.

"Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys: yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidät on kutsuttukin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien, kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef. 4: 3-6)

Tätä se on, yksi sydän ja yksi tie. Herramme on Tie, totuus ja Elämä. Ja miten palavasti Ambon uskovat ylistävät ja rukoilevat Israelin Pyhää Jumalaa. Millainen ykseys ja rakkaus heidän keskuudessaan vallitseekaan.

Ja miten omistautunut seurakunnan paimen yhteyshenkilömme seurakunnalle on. Hän on kieltänyt itsensä ja tarpeensa vuosikausiksi auttaakseen orpoja, katupoikia, yksinhuoltajia. Hän on nukkunut maalattialla patjalla pari vuotta. Asunnon saatuaan hän suostui ainoastaan sängyn hankkimiseen. Kaiken hän on antanut sille joka tarvitsee. Hän ei valita mistään. Sen sijaan hän rukoilee Jeesusta Kristusta, joka on kaiken antaja ja huolehtija. Yhteyshenkilömme ei tee mitään, ellei Herra puhu hänelle siitä ensin. Hän haluaa valmistaa Herran lammaslaumaa Hänen tulemista varten, eikä hän halua kylvää mitään lihaansa. Hän elää ja hengittää rukouksesta ja lähimmäisen auttamisesta. Hän elää totuuden saarnaamiselle. Hengessä ja totuudessa. Tämän miehen omistautuminen Jumalalle on mykistävää. Ja se on todellista. Tämä on todellista.

Tuijotan kahvilan tiskiä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Päässä humisee ja soi. En voi ymmärtää näkemääni. Yltäkylläisyys ja runsaus vyöryy ylitse mihin vain käännän katseeni. Paluu Suomeen tuntuu epätodelliselta. Se tuntuu siltä vieläkin. En minä voi olla täällä. Siellä muualla on liian paljon tehtävää. Ei täällä ole mitään, vain koreutta. Krumeluuria ja bling blingiä.

Ajelen kotia kohti. Mieleen nousee muistikuvia hyvästeistä. Kostuvia silmiä. Suuret anovat silmät sanovat: älä vielä. Avaan kotioven ja huokaisen. Miten sopeudun? Lapseni tulevat ja halaavat. Ihanat lapseni. Heillä on kaikki hyvin. Heillä on kaikkea hyvin.

Myöhemmin tulee ärtymys. Lasteni käytös osuu piikkinä sieluun: tapellaan lelusta, vaikka kaikilla on enemmän kuin tarpeeksi. Halutaan lisää sitä, lisää tätä. Mikään ei riitä. Kapinoidaan vanhemman komentoa vastaan. Avaan jääkaapin oven, ja sen runsas sisältö hätkähdyttää. "Hyi, yäk, en syö", kuulen lapseni tokaisevan pöydän ääressä.

Mieleen nousee aran katulapsen kosteat silmät, joka empii viimeisenä iltana astua läksiäisjuhliin. Pöytä on katettu leivillä, donitseilla, karamelleillä, limsalla ja appelsiineilla. Mutta pieni ei henno tulla. Hänet haetaan sisälle, ohjataan pöytään. Pienet kädet hapuilevat arasti, kiitollisena. Hän syö lautasannoksen jollaista ei varmasti tule näkemään enää pitkään aikaan. Itsekkäät, ahneet lapseni.

Sitten havahdun. Pyydän Herralta anteeksi ajatuksiani ja tunteitani. Lapseni ovat kasvaneet tähän ympäristöön, tähän huolenpitoon. Se on myös siunaus. Eivät he tiedä mistään muusta. Tämä on heidän maailmansa. On minun tehtäväni opettaa heitä. Avartaa heidän maailmankuvaansa. Tuoda kiitollisuus esiin, tuoda se heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Kasvattaa heidän sydämensä jakamaan ja rakastamaan myös niitä, joilla ei ole, ja joita he eivät tunne. Minun tehtäväni on rakastaa lapsiani. Minun tehtäväni on rakastaa niitä, joilla ei ole. Minun tehtäväni on rakastaa sinua. Mikä on sinun tehtäväsi?

"Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmistettuna teitä varten maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut muukalaisena ja otimme sinut luoksemme, tai alastomana ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Niin Kuningas vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' (Matt. 25:34-40)

"Lapset, älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä vaan teoin ja totuudessa. Tästä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se syyttää meitä. Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, meillä on rohkea luottamus Jumalaan. Ja mitä tahansa anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista." (1. Joh. 3: 18-22)

Israelin Pyhän siunauksin,
Markus Nurmesniemi

30.9.2019

(Raamatun paikat Raamattu kansalle -käännöksestä)