Vastoinkäymisiä, mutta loppu hyvin - kaikki hyvin!

21.02.2026

Jumalan armoa ja rauhaa ystävät!


Paljon lämpimiä ja kiitollisia terveisiä Bethel-kodin lapsilta ja työntekijöiltä teille kaikille.
Matka ei sujunut ihan niin kuin olimme sen Sannan kanssa suunnitelleet. Minun sairastuminen vakavasti ja siitä kuitenkin nopea toipuminen monien rukousten kautta teki tästä matkasta inhimillisen. Aina ei asiat mene meidän suunnitelmien mukaan ja etenkään ne ei tapahdu niin Etiopiassa. Mutta "Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva Ps.46:2". 

Sain hyvää hoitoa Addis Abeban yliopistollisessa sairaalassa ja tutkimukset jatkuvat vielä täällä Suomessa. Joten minä voin nyt ihan hyvin. Kiitos paljon rukouksista, ajatuksista ja viesteistä joilla ilahdutitte ja rohkaisitte minua. 1 Kor.12:26  "Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa, tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa." Tätä saimme kokea myös loppujuhlassa, johon oli kutsuttu poikia, jotka olivat saaneet keskuksesta ponnahduslaudan elämälleen. Muutama poika oli hankkinut itselleen työtä jolla elättää itsensä ja jopa perhettä. Muistanette varmaan Asenaf pojan, jonka pelleistä rakennettu koti vuosi vettä ja jossa oli maalattia. Heille rakennettiin uusi vaatimaton koti ehjistä pelleistä, johon saimme rahoituksen Sannan ja minun Facebook-sivujen kautta, jossa kerroimme tilanteesta. Asenafilla oli mahdollisuus muuttaa takaisin kotiin. Hän käy koulua ja ajaa vapaa-ajalla mopotaksia hankkien näin elatusta koko perheelle. Sasu poika on myös hyvässä työssä. Saimme näin iloita yhdessä kaikesta siitä hyvästä mitä Jumala on armossaan saanut vaikuttaa tämän työn kautta Ambon kadulla asuneiden lasten elämässä. Työ kantaa hyvää hedelmää monista vastoinkäymisistä huolimatta. Room.8:31 "Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan."

Eyu kertoo tässä myös miten selvästi he näkevät jatkuvasti Jumalan avun ja varjelun työn yllä. 

"On niin monia asioita, mitä Jumala on tehnyt meille. Tämä työ on täynnä Jumalan mielisuosiota. Joka päivä saamme herätä siihen, että Jumala on meidän kanssamme. Meidän kaikki lapset niin isot kuin pienet ovat terveitä. Lehmät voivat hyvin. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö meillä olisi monia haasteita. Lasten kasvattaminen ja kaikki työ täällä keskuksessa on haastavaa, mutta me voitamme haasteet Jumalan avulla. Jos lapset sairastavat, rukoilemme ja monesti he parantuvat jo seuraavana päivänä. Viemme heidät myös lääkäriin jos on tarvis. Jumala varjelee tätä työtä, koska Hän omistaa tämän työn. Hän on sen alulle saattaja ja ylläpitäjä. Tämän haluan sanoa teille kaikille jotka olette osa tätä työtä. "

Kiitos ja siunaus, Eyu Kebede Bethel keskus Ambo.


Uuden auton osto on työn alla. Matkan aikana auton kanssa oli jatkuvasti ongelmia. Milloin mikäkin paikka meni rikki niin ettei auto käynnistynyt tai oli muita ongelmia. Sekin oli suorastaan ihme, että auto toimi silloin, kun Eyu vei Sannan lentokentälle ja Sanna ehti juuri ja juuri lennolle. Sama ongelma oli minun lähtöpäivänä. Meidän oli tarkoitus mennä sinne autokauppaan. Mutta ensin puhkesi auton rengas, sitten katkesi avain oven lukkopesään. Kun nämä oli saatu korjattua, piti auton valot ja käynnistys korjata. Siinä meni 4 tuntia. Sen jälkeen minun piti käydä vielä sairaalassa loppututkimuksissa, jotta saan luvan lähteä lennolle. Aika meni tosi tarkalle. Kun vihdoin pääsin kentälle ja kävelin rivakasti lähtöportille, oli jo aika mennä suoraan lentokoneeseen. Yhtään minuuttia ei ollut odotteluaikaa. Etiopiassa elämä on jännittävää. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Kiitos Jumalalle mielenkiintoisesta matkasta. Ei jäänyt pelkoa tulevien matkojen suhteen. Itseasiassa tämä matka oli yksi parhaimpia matkoja niiden 11 matkan kesken, joita olen jo Etiopiaan tehnyt. Etenkin jälkikäteen näkee, miten Jumalan huolenpito oli hyvin konkreettista kaikissa tilanteissa koko matkan ajan. Kiitos ja kunnia Israelin Jumalalle! Rukoillaan, että pian löytyisi sopiva auto. Rukoillaan hyviä, sitoutuneita ja osaavia työntekijöitä keskukseen. Rukoillaan Eyun jaksamisen puolesta ja lasten puolesta. Rukoillaan Etiopian tulevien yleisvaalien puolesta jotka käydään 1.6.2026. Monenlaisia heimojen välisiä yhteydenottoja voi syntyä jotka tuovat epävakautta maan olosuhteisiin.

Elämän leivän kutsu kirjaa on vielä saatavilla minulta tilaamalla tai Muusan kirjakaupasta Varkaudessa, 20 € kpl.


Siunattua kevättä ja kesän odotusta! Herra on hyvä.
Riitta Voutilainen pj.